Lehdessä

 Lehdestä leikattua

Cockerspanieli 2/2016

001

002

003

004005

 

Skotti 2/2016

007

Terrilife 2/2016

008

009

Terrilife 3/2013

Terriereiden mejämestaruuskokeesta Terrilife-lehdessä:

moorenen

tuloksetMoore Mejä2013 sivu 2

Moore Mejä2013 sivu 3

Skotti 1/2013

Skotti-lehdessä oli tehty haastattelu tunnetuille skottikasvattajille. Myös Moore oli mainittu jutun yhteydessä, jossa haastateltiin Mooren kasvattajaa Veli-Pekka Kumpumäkeä (kennel Perhaps). 🙂

skottilehti maaliskuu 001maalikuun skottilehti 1 001

Holsku 4/2012

holskulehti rauha 001holskulehti rauha1 001

Treeniryhmästämme samassa lehdessä

holskulehti haku 001holskulehti haku1 001holskulehti haku2 001holskulehti haku3 001

Holsku 3/2012 

Romeon kasvattaja Katia Närvä oli kirjoittanut hauskan jutun ”Mälli lensi Hollantiin” uusimpaan Holsku-lehteen. Tässä artikkeli siitä kuinka SE oikein hoidetaan. Klikkaamalla kuvaa, lukeminen sujuu paremmin. 🙂

Koirafanitus 8/2012

Kyyneleet tulivat silmään, kun Koirafanituksen sivuilta löytyi pieni valkea… Olkoon kuva Nonon muistolle.

Skotti 2/2012

Moore kansikuvapoikana Skottilehdessä…

Holsku 2/2012

Koirafanitus 5/2012

Koirafanituksessa oli tehtävä:

Etsi kaikki 12 koirarotua, joiden nimessä on sana ”valkoinen”. Tällä ja viereisellä sivulla kuvia joistakin roduista…

Nonohan se siellä istuu nahkajakkaralla. 🙂

Koirafanitus 4/2012

Koirafanituksessa oli teemana agility. Romeo suorittaa kuvassa pussia, istuu leuhkasti pöydällä ja tekee keppejä verkkojen ja ohjureiden avulla.

Koirafanitus 3/2012

Romeo Temppunurkassa. Tempun nimi – häpeäminen.

Holsku 1/2012

Romeo – kansikuvapoika 🙂

Skotti 1/2012

Koirafanitus 9/2011

Koirafanitus-lehdessä rotuesittelyssä olivat westie ja skotti. Kuvissa esiintyvät myös koiramme Nono ja Moore.

Sen lisäksi kirjoitin mejästä isohkon jutun kyseiseen lehteen…Tässä osa kyseisestä artikkelista.

Ja tottahan mejän ”päätähtenä” esiintyi… kukas muu, kuin itse Moore.

 

Skotti 2/2011

Skotti 1/2011

 

Skotti 4/2010

Holsku 4/2010

Holsku 3/2010

 

Terrilife 3/2010

 Koiramme-lehti 9/2010

 

Skottilehdessä julkaistut jutut

Skotti 1/2010

23.10.2008 Ensimmäinen skotti (Skotti 3/2008)

Perheessämme on nyt vuoden päivät ollut, miten tuon nyt sanoisi, aikalailla hurmaavan oloinen nuori skottiherra, tuttujen kesken Moore Perhapsin kennelistä.

Ensimmäiset puoli vuotta  katselimme vähän huuli pyöreänä skotin touhuja. Meno oli useinkin jotain hieman käsittämättömän näköistä ja kuuloistakin  Energiaa riitti loputtomasti pienellä koiruuksien keksimiseen, ja ihmeissään tuijotin koirakirjaa, jossa tuota naskalihampaista Australian pussiahmaa muistuttavaa pientä petoa suositeltiin erityisesti vanhuksille sopivaksi roduksi.

Aika pian tulonsa jälkeen, puutarhaamme ilmestyi kaksi valtavaa kraateria muistuttavaa kuoppaa. Tekijää ei näkynyt, mitä nyt vähän mustia korvan kärkiä tai vastaavasti  pieni pätkä hännän päätä, joka viuhui sinne tänne. Multaa sen sijaan nousi kiitettävä määrä kuopasta ja  kaivuri näytti ylpeältä aikaansaannoksestaan. Lopputulos näytti siltä kun joku ufonkaltainen olisi laskeutunut keskelle puutarhaa.

Kaikki pienet yksityiskohdat esim. seinissä kiinnostivat kovasti. Lattialistat ja pienet naulat piti yrittää kaivaa esiin. Meteli työmaan ympärillä oli melkoinen ja sisukkuutta ei puuttunut. Ihmiset saivat osansa  pienen tarmosta ja töihin lähtöön piti varata aikaa, kun lahkeessa roikkui pieni ärripurri. Perheemme toinen  karvainen jäsen (westie) sai oman osansa  pienen pennun  ennakkoluulottomasta ja rämäpäisestä asenteesta (Missä on se kuuluisa,  -luontainen kunnioitus vanhempaa koiraa kohtaan- asenne? Ei taida koskea skottia..). Vanhempi herra katseli meitä useinkin sen näköisenä, eikö tuota mitenkään voisi palauttaa?

Välillä sitten tuli hetkiä jolloin tarmopesä veti ilmeisesti henkeä. Esiin tuli hyvin  toisenlainen puoli  Moorea. Häntä visputti niin, että koko kroppa heilui, korvat sivuilla ja koko koira näytti uhkuvan rakkautta ihmisiin. Asenteella “Mitä, minäkö jotenkin hankala?” Siinä vaiheessa  huomasi miettivänsä, mistä olinkaan sinua torumassa? Tihuja kyllä saa tehdä mutta torua minua ei saa, tuntui olevan  Mooren motto.  Olihan se kurjaa kun tuli töistä kotiin ja oli vain yksi iloinen koira vastassa (ja sekin valkoinen..) toinen kun mielenosoituksellisesti ei ollut näkevinäänkään.

No, alusta selvisimme hengissä koko perhe ja tuli aika, jolloin aloin opettaa koiraa. Sanotaanko nätisti, etteivät alkuun odotukseni olleet niin kovin korkealla. Jälleen tämä nuorukainen jaksoi yllättää. Siihenhän oltiin jo totuttu että se yllättää, mutta että näin positiivisesti. Eipä aikaakaan kun huomasin omistavani aika kivan arkitottelevaisen skotin. Luoksetulot eivät kaiu kuuroille korville, vaan tuntuu että sen mukavampaa Mooresta ei olekaan, kuin totella käskyjä. Esimerkiksi metsässä liikkuessa on yksi  tietty tienhaara, jossa otan koirat kiinni. Moore pysähtelee hyvissä ajoin ennen tuota kohtaa ja odottelee malttamattomana koska laitan sen hihnaan. Täytyy toki myöntää että eräällä juustomerkillä on osuutta asiaan.

Ja mitä tulee tuohon älykkyyteen – ainakaan oveluudella ei ole mitään rajaa. Moore, vie valkoista kaveriaan 6-0. Parhaat lelut, makuupaikat ja yleensäkin kaikki parempi on Mooren. On todella hupaisaa seurata tuota kuinka koira osaa NÄYTELLÄ. Sillä on selvä päämäärä saada toiselta jokin, niin ettei tarvitse voimakeinoja käyttää. Pitää vaan olla tekevinään ihan muuta ja vaikka hakea joku “ei niin kiva lelu” esiteltäväksi toiselle ja pyöriteltävä sitä aikansa toisen nenän edessä niin ettei hän voi olla pikku hiljaa kiinnostumatta siitä. Lelu vaihtaa omistajaa niin ettei valkoinen serkku edes sitä huomaa. Sitten kun toinen on pesulla ja Moore ei pääse viereen tuijottamaan, mitä pesuhuoneessa oikein touhutaan, on keksittävä keino saada toinenkin pois pesuhuoneesta. Ensin kai jokainen koira haukkuu tai raapii ovea..niin Moorekin alussa teki. Mutta kun se ei auta, on keksittävä jotakin parempaa. Moore aloittaa matalan murinan jonka on tarkoitus kertoa pesuhuoneen puolelle että ulkona tapahtuu jotain ja sinua tarvittaisiin tällä puolella. Jos vieläkään ei tulosta, pitää osata haukkua samalla tavalla kuin silloin, kun kadulla näkyy joku vihollinen (suurin niistä on naapurin tiibetinmastiffi).  Hirveä äläkkä pesuhuoneesta on ainakin varmistettu niin ettei pesusta kuitenkaan tule mitään.

Täällä missä asustelemme ei näitä skotteja juuri näe ja Moore herättääkin kummastusta ulkonäöllään. Naapurin pappa aina jaksaa sanoa, että tuolla on vieläkin parta ajamatta. “Onpas tuo koira lihava” – kommentteja kuuluu myös (vaikka onkin liian laiha) , tai että “jännän (mitä lie tarkoittaa) näköinen koira“. Moni katsoo koiria ja sanoo “onpa tuo VALKOINEN nätti“..

Moore alkaa nyt sitten olla jo aika lailla aikuinen. Kovin ovat tavat muuttuneet tuosta ensimmäisestä puolesta vuodesta ja esiin on tullutkin hyvin ihmisystävällinen, mukavasti käsiteltävä, tottelevainen ja kaikin puolin hurmaava koira… jota voisi jo suositella vanhemmillekin ihmisille ;). Moore on nykyisin lähes huomaamaton ja rauhallinen kotona. Listat eivät enää kiinnosta ja puutarhakin näyttää  taas ihanan tasaiselta.  Moore pohdiskelee paljon..luoja tietää mitä. Ihana temperamentti tulee hyvin esiin kun lähdetään metsään tai jäälle. Siellä mennään eikä meinata, mutta aina pidetään huoli että ihmisetkin pysyy näkösällä.

Isä kysyi joskus mikä tuossa rodussa viehättää? Olen miettinyt mikä se oikein on, enkä osaa siihen edelleenkään vastata. Se jokin siinä vaan on – en tiedä, ehkä skotti vaan täytyy kokea itse.

22.12.2008 Harrastuksena mejä (Skotti 4/2008)

Mejä eli Metsästyskoirien jäljestämiskoe. Ensimmäisenä mieleeni tuosta tuli ns. metsästäjän prototyyppi.  Maastopukuinen, keski-ikäinen mies, ehkä vähän vatsakaskin. Haulikko selässä, huopahattu päässä ja housunlahkeessa vähän kuivunutta verta ja narunpäässä vetävä ajokoira. Kun itse olen naisihminen, metsästämisestä/jäljestämisestä lähes mitään tietämätön ja narun päässä  pitkäpartainen näyttelylinjainen terrieri olen saanut vastailla kysymyksiin, mikä ihmeen mejä?

Koiran kanssa yhteistä harrastusta miettiessä käänsin ajatuksen toisinpäin, eli mietin mitä koira haluaa? Jos vaihtoehtoina olisi vaikka Agility, näyttelyharrastus tai mejä, luulen että moni koira valitsisi viimeisimmän vaihtoehdon.

Mitä on Mejä?

Mejän tarkoituksena on selvittää koiran kykyä etsiä haavoittunutta riistaa ja opettaa koira seuraamaan verijälkeä. Koiralle jäljen seuraaminen on hyvin luontaista. Koirahan havainnoi uudet asiat nenällään ja elää hajujen maailmassa enemmän kuin mitä ihmiset useinkaan tulevat ajatelleeksi. Mejä on siis hyvin alkukantainen koiran tarkkaan nenätyöskentelyyn perustuva laji.

Vaikka tarkoituksesi ei olisikaan metsästäjien ensisijainen auttaminen, mejän harrastaminen on hyvin mukaansa tempaavaa ja useimmat koirat pitävät siitä erityisen paljon. Laji on raskas koiralle (sekä ohjaajalle), joten hyvän motivaation säilymiseksi harrastuskerrat on hyvä pitää korkeintaan kahdesti viikossa. Mejä on harrastus, joka lujittaa omistajan ja koiran välistä suhdetta. Siinä mielessä laji poikkeaa monesta muusta, että koiran tehtävänä on näyttää suunta ja ohjaajan luottaa koiraansa. Ohjaajan osuutena on selvitä parhaimmillaan köyden kanssa koiran perässä ja pysyä pystyssä häiritsemättä koiran työskentelyä. Metsässä liikutaan koiran luontaisten taitojen varassa. On koiria, meilläkin yksi, jotka eivät halua verijäljelle, mutta myös monenlaista muuta jäljestämistä voi harjoitella ilman verta.

Ennen kuin kaikki skotti-ihmiset ryntäävät metsään jälkeä tekemään, jäljentekoon on aina ensin oltava lupa metsäsätysoikeuden haltijalta. Metsäsätysoikeuden haltija on joko maanomistaja tai vastaavasti joku paikallinen metsästysseura. Kysymättä lupaa jälkeä ei saa tehdä muualle, kuin omille mailleen jos vaikka sattuu olemaan metsänomistaja. Mejä-harrastajat ovat erityisen tarkkoja tästä lajin maineen säilymiseksi. Oranssit nauhat, sienet ym. tarvittavat tavarat kun voivat herättää aitoa ihmetystä muissa metsässä liikkujissa.

Mejää voi harrastaa niin kauan kuin lunta ei ole maassa. Mejässä parasta harrastusaikaa ovat kevät ja syksy. Kovin kuumalla ilmalla mejää ei kannata harjoitella.

Jäljen tekoon tarvitset?

Mejä-jäljen tekemiseen tarvitaan verta. Sitä saa useimpien markettien pakastelokerosta. Käytettävä veri on naudan tai usein kokeissa hirven verta. Veri tulee sulattaa ennen käyttöä. Jäljen tekoon tarvitaan myös sieni, esim. tavallinen pesusieni /autosieni sopii hyvin. Ennen kuin laitat verta sieneen, on sieni hyvä kastella esim. kotona lähtiessä, jotta se imee paremmin verta. Sienen keskelle tehdään reikä ja 2,5 metrin naru siihen kiinni. Lyhyen jäljen merkkaamista varten sopivat hyvin esim. pyykkipojat ja pidemmillä jäljillä nauhat; esim. lahjapaperinauha, maalarinteippi yms. Muovipussi ja vähän paperia (veri sotkee helposti) on hyvä olla mukana. Verisieni laitetaan heti jäljen teon jälkeen suoraan muovipussiin, jotta verta ei pääse muualle kuin aiotulle jäljelle. Verta käytetään 1-3 dl matkasta riippuen aina 1000 metriin asti. Liian suurella verellä jälki hajoaa ja koiran työskentely ei ole enää niin huolellista. Liika veri ei siis ole hyväksi, joten vajaa desi verta on sopiva määrä lyhyelle esim. 20 m jäljelle. Jäljestävällä koiralla tulee olla päällään aina valjaat sekä 6 metriä pitkä jäljestämisnaru.

Miten jälki tehdään?

Ensin reitti merkataan esim. nauhoilla, jotta tiedät itse missä aiottu jälki kulkee ja sen jälkeen veretetään vereen imetettyä sientä perässä vetämällä. Sieni tulee jäljellä aina viimeisenä.  Jäljen teko aloitetaan alkumakauksella, eli paikalla johon koiran tulee pysähtyä, haistella ja ottaa siitä vainu. Alkumakaus tehdään potkimalla vähän maata pieneltä alueelta, noin 30 cm x 30 cm, muutama tippa verta ja vereen kasteltu sieni laitetaan kohtaan. Harjoituksissa paikassa on hyvä olla makupaloja, jotka saavat koiran tutkimaan paikan esim. mahdollisesti tulevissa kokeissa riittävän huolellisesti.

Alussa jäljen tulee olla suora (esim. 20 metriä) ja jäljen päässä on ns. loppumakaus joka on samanlainen kuin alkukohta, mutta sieltä löytyy todella hyvät herkut. Herkut kannattaa laittaa esim. muovirasiaan, ettei joku muu eläin pistele niitä poskeensa. Vinkulelu, luu tms. sopii hyvin, kunhan se on koiralle hyvin mieluinen. Kokeessa ns. kaadolla odottelee hirvensorkka, jänis tms. joten jotakin riistaa voi myös käyttää lisänä.

Myöhemmin kun jälkeä pidennetään, otetaan mukaan välimakaukset. Ne ovat käytännössä samanlaiset kuin alku- ja loppukohdat ja harjoituksissa niihin voi kätkeä herkkuja. Välimakauksella sieneen voi myös lisätä verta. Koiran tulisi niissä pysähtyä, haistella ja jatkaa matkaa. Tätä kutsutaan merkkaamiseksi.

Jäljen tulee vanheta. Koiraa ei tuoda siis heti paikalle, vaan vasta aikaisintaan muutaman tunnin kuluttua. Ensin esim. 2 h ja myöhemmin aikaa voi pidentää. Kokeissa jälki on aina tehty edellisenä päivänä. Muista aina jäljen tehtyäsi palata takaisin eri reittiä, jotta et itse tule sitä sotkeneeksi. Sienen jälkeen seuraavana jäljellä kulkijan tulee olla aina koira.

Mejä kokeet

Mejässä voi myös kilpailla avoimessa ja voittajaluokassa. Jokaisen mejä-kokeen alussa on laukaisutesti, jossa koirat sidotaan puuhun, omistajat ovat 10 metrin päässä koirasta ja haulikolla ampuja on 25 metrin päässä koirasta. Jos koira ei läpäise laukaisutestiä, koira ei voi osallistua kokeeseen. Laukaisutestiin kannattaa harjoitella esim. lenkkeilemällä ampumaradan läheisyydessä. Koiralle voi olla traumaattinen kokemus ensimmäinen ampumiskerta kokeessa ja koirasta voi tulla helposti paukkuarka.

Avoimen luokan jäljen pituus on 900 – 1000 metriä. Avoimessa luokassa makauksissa jälki tekee aina 90-asteen kulman eikä jälki katkea. Voittajaluokassa jälki on 1200 – 1400 metriä ja siinä jälkeen tulee 10 metrin katko, jossa jäljen tekijä ottaa sienen muovipussiin  ja koiran tulee löytää itsenäisesti jatko.

Mejässä testataan koiran kykyä jäljestää yksilönä. Koiraa ei verrata muihin vaan eri osa-alueet, esim. jäljestämishalukkuus ja -varmuus arvioidaan koirakohtaisesti ja pisteytys eli tulos lasketaan näiden summana. Koira voi työskennellä sekä ilma- että maavainulla. Kummatkin tavat ovat hyväksyttyjä. Tosin maavainulla työskentelevää koiraa arvostetaan enemmän, koska jäljestäminen on näin tarkempaa.

Jokainen koejälki on hyvin erilainen maastoltaan ja esim. keliolosuhteet tuovan oman haasteensa. Kokeeseen mahtuu aina ns. helppoja ja vaikeita jälkiä. Onnistumisia ja epäonnistumisia. Sitä mejä parhaimmillaan ja pahimillaan on.

Alkuun harrastuksessa

Jos aiot pentukoirasta tulevaisuudessa mejä-koiraa, on se hyvä totuttaa jo pennusta liikkumaan paljon metsässä.  Lyhyellä jäljellä näet, kuinka koira suhtautuu vereen ja kuinka innokkaasti se jälkeä hakee. Alkuun koira voi olla epävarma, tarkoittaahan veri sitä, että jotakin ikävää on tapahtunut ja koiralta vaatii rohkeutta lähteä ottamaan asiasta selvää. Koirasi itse parhaiten tuntien voit kehua sitä tai antaa sen tutkia tilannetta itsenäisesti. Alussa koiralle on hyvä laittaa matkan varrelle muutamia herkkuja motivaatiota lisäämään. Voit myös alussa ohjata koiraa ja auttaa sitä löytämään jälki kehumalla ja kannustamalla. Mejä-kokeissakin ohjaaminen on sallittu ensimmäisen 10 metrin aikana. Sen jälkeen koiran tulee työskennellä itsenäisesti. Muista, että mejässä vaativinta on olla ohjaamatta koiraa, joten anna koiralle aikaa tutustua huolellisesti uuteen asiaan. Alkuun voi tehdä useampiakin lyhyitä jälkiä ja koiran osaamisen myötä voi lisätä haastetta matkaa pidentämällä ja viemällä reitti hankalampaan maastoon. Jäljestämisvarmuus tulee koiralle vähitellen. Kaksi-kolme vuotta lajia harrastanut koira on jo rutinoitunut jälkikoira ja löytää jäljen erilaisissa maastoissa ja olosuhteissa melkoisella varmuudella.

Skotti jälkikoirana?

Skotlanninterrieri on rotu, joka sopii mielestäni erinomaisesti mejään. Skoteilla tuntuu olevan alkuperäiset vietit vielä aika voimakkaina; kiinnostus vereen ja luontainen tarve havainnoida kaikki uudet asiat haistelemalla. Onhan rotua muinoin käytetty mm. luolametsästyksessä, joka vaatii koiralta esim. hyvää kykyä työskennellä itsenäisesti. Itsenäisyyshän (itsepäisyys!) on juuri skotille ominainen luonteenpiirre. Skotti ei ehkä ensi näkemältä näytä täysin optimaaliselta metsässä työskentelevältä jälkikoiralta, mutta jokainen joka näkee koiran työskentelemässä sisukkuudella ja määrätietoisuudella, mitä skotista parhaimillaan löytyy, on pian valmis luopumaan vääristä ennakkoluuloista rodun käyttöominaisuuksien suhteen. Vahvalla takatyönnöllä skotti ylittää pahojakin ryteiköitä ja liikkuu mielellään monenlaisissa maastoissa. Skotista kun löytyy, niin hyvässä kuin välillä pahassakin, asenne että periksi ei anneta. Jos skotti mieltyy johonkin juttuun, sen kanssa on miellyttävä työskennellä. Mitään ihme kikkoja ei enää tarvita. Motivaatio hauskaan työhön säilyy ja skotithan tekevät sitä mikä niistä on mukavaa. Nämä kaikki ominaisuudet tekevät skotista hyvän rodun tähän harrastukseen. ¨

Itse olen harrastanut lajia Moore-skottini, viralliselta nimeltään Perhaps Sexceptional, kanssa tämän syksyn. Mooren esimmäiset harjoitukset näyttivät olevan sille helppoja, joten haastetta on lisätty nopealla tahdilla. Moore hakee nyt täysin itsenäisesti yli 900-metrin yli vuorokauden metsässä ollutta jälkeä. Työskentely on hyvin innokasta ja kaikesta näkee että Moore nauttii lajista. Moore ei koskaan hyppää autosta, vaan odottaa aina nostopalvelua, paitsi silloin kun tietää, että mennään jäljelle. Into on valtava ja alusta lähtien Moore on työskennellyt varmasti.

Keski-Suomen Mäyräkoirakerhon mejäharjoituksissa, Moorelle tehtiin koetta vastaava avoluokan jälki. Mooren jäljestämistä oli seuraamassa ja arvioimassa harjoitusten vetäjä Kari Muje, kokenut mejätuomari, Mäyräkoirakerhon mejävastaava ja mm. SM-pronssia jäljestäneen mäyräkoiran omistaja. Palaute Mooren jälkityöskentelystä oli seuraava: Erittäin hyvää jäljestämistä, hakee tarkasti jäljen päällä. Aika olisi riittänyt hyvin kokeessa. Kaadon merkkaaminen erinomaista, toinen makaus hyvin merkattu, toinen vähän huolimattomammin. Kokeessa tuomarin mukaan olisi tullut avoimen luokan ykköstulos eli ensimmäinen palkinto. Kari Muje oli erittäin positiivisesti yllätynyt skotin tavasta työskennellä ja seurata jälkeä. Rotu oli hänelle lajin parissa uusi.

Tämän artikkelin kirjoittaja ei ole mikään lajin asiantuntija vaan innokas harrastaja. Itseltäni puuttuu vielä omakohtainen kilpailukokemus. Jokainen voi halutessaan etsiä lisää tietoja esim. alla olevista hyvistä linkeistä. Olen saanut paljon hyviä vinkkejä, ohjeita ja neuvoja mm. Keski-Suomen Mäyräkoirakerholta, erityisesti heidän mejä-vastaavalta Kari Mujeelta joka on jaksanut kärsivällisesti opettaa lajin saloihin ja ollut seuraamassa ja arvioimassa Mooren työskentelyä.

Toivon, että skottiharrastajia mejälle tulisi lisää tulevaisuudessa. Näin luettuna laji voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta kunhan yhden jäljen tekee, huomaa, että ei laji mahdottomia vaadi. Suosittelen lämpimästi.

Mejästä saa halutessaan lisätietoa mm. seuraavista linkeistä:

http://www.mayrakoiraliitto.fi/meja.php

http://www.spanieliliitto.fi/harrastukset/MEJA/MEJAasiaa/metsastyskoirienjaljestamiskoe.htm

16.12.2009   Skotti osaa: Moore ja mejä (Skotti 4/2009)

Vuosi 2009 ja skotlanninterrieri Perhaps Sexceptional ”Moore”  jäljestää ainoana rotunsa edustajana Metsästyskoirien jäljestämiskokeissa. Otteita Mooren koepäiväkirjasta… 

Tästä kaikki alkoi…

10.5.2009 Vesanka

”…Mooresta leivottiin tänään Suomen ensimmäinen skotlanninterrieri joka on osallistunut Metsästyskoirien jäljestämiskokeeseen saaden tuloksen. Mooren ensimmäisen mejäkokeen tulos oli hieno AVO3 24 pistettä!…”

Tuomarin koeselostus (Tuomari Tuula Svan):

Moore ohjataan jäljen alkuun ja se jäljestää pääsääntöisesti maavainua käyttäen. Ensimmäinen osuus jälkitarkasti kulmalle, makaus nuuhkitaan ja pienellä tarkistuslenkillä toiselle osuudelle. Osuuden puolivälissä Moore kadottaa jäljen ja tuomitaan hukka. Puhdas jälki jota kulmalle, makaus nuuhkitaan. Kolmannella osuudella jälkitarkkaa työtä, kunnes puolivälissä jäljestämisinto hiipuu ja tuomitaan hukka. Puhdas jälki jota vaikeuksien jälkeen kaadolle. Kaadon nuuhkii tarkkaan. Jälkitarkkaan työhön pystyvä koira, joka kokemuksen myötä vielä parantaa suoritustaan.

7.6.2009 Toivakka

”…Moore teki tänään jotain aivan uskomatonta! Jäljestämissuorituksen täysillä pisteillä ottaen avoluokan ykköstuloksen! Skotlanninterrieri osaa siis jäljestää vaikka vielä tänäänkin kokeen ylituomari näytti huvittuneelta nähdessään ensi kerran Mooren, kun se ylväänä asteli rinnallani laukaisutestiin… ”

Koeselostus (Tuomari Hannu Suonto)

Reippaasti liikkeelle. Varma, lähes veriuralla etenevä jäljestäjä. Makuut tutki. Kulmat tarkasti. Kaato kiinnosti. Jäi paikalle.

Koesuorituksen arvostelu

  • Jäljestämishalukkuus  0-6 Moore 6 pistettä.
  • Jäljestämisvarmuus 0-12 Moore 12 pistettä.
  • Työskentelyn etenevyys 0-10 Moore 10 pistettä.
  • Lähdön, kulmauksien, makauksien ja katkon selvittämiskyky sekä tiedottaminen/kaadolla haukkuminen 0-14 Moore 14 pistettä.
  • Käyttäytyminen kaadolla 0-3 Moore 3 pistettä.
  • Yleisvaikutelma 0-5 Moore 5 pistettä.

Tulos AVO 1 50 p.

13.6.2009 Uurainen, vain viikkoa myöhemmin…

Moore jatkoi siitä mihin Toivakassa jäi. AVO1 täysillä pisteillä ja siirto voittajaluokkaan!

Koeselostus (tuomari Kari Muje)

Hyvin ohjattu lähtö. Moore merkkaa ja aloittaa rauhallisesti varmistellen. Vauhti reipastuu juuri sopivaksi ja jälkitarkka maavainuinen jäljestäjä kulkee aivan jäljen päällä. Vain pari pientä tarkistusta koko matkalla. Molemmat kulmat tarkasti ja hyvin merkaten. Se toinen tarkastuspiste osuu kaadon lähelle ja Moore palaa rivakasti ilmavainulla suoraan kaadolle jonka se ottaa haltuun pysähtyen ja nuollen. Erinomaista työskentelyä koirakolta.    

Tulos AVO1 50 p. Siirto voittajaluokkaan…

26.7.2009 Uurainen

Mooren hieno avaus voittajaluokassa VOI2 33 p.

23.8.2009 Heinola, väliin vastoinkäymisiä…

”…Meidän päivää ei tänään tullut, vaikka Moore menikin hyvin. Katkon selvittäminen sujui paremmin kuin koskaan aikaisemmin ja Moore merkkasi makauksista kolme, jota se ei ole voittajaluokassa aiemmin tehnyt… MUTTA! Minun pikku skottini kimposi taas parissa kohtaa hyvin määrätietoisesti riistan jäljille, joista nappasi sitten kaksi hukkaa ja tulos jäi sen tähden kolmoseksi…”

30.08.2009 Uurainen, ensimmäinen voittajaluokan ykköstulos. Nyt juhlitaan!

”…Keski-Suomen kennelpiirin mejäjaoston piirinmestaruuskilpailu. Moore jäljesti kokeen karsintasarjassa ja hienosti jäljestikin! Moore meni tänään kuin unelma ja otti ensimmäisen ykköstuloksen voittajaluokassa…”

Tuomarin koeselostus (Seppo Venäläinen) VOI 1 41 p.

Lähtömakaus nuuhkaistaan ja hypätään yli ja ohjatusti liikkeelle. Moore jäljestää tarkasti koko jäljen tehden kaksi pientä tarkistuslenkkiä. 1.kulma, jolla katko kuljetaan veretys loppuun ensin hakien sitten turvaudutaan tekijöitten jälkiin. 2:nen tarkasti ja 3:s tarkastuslenkillä. 1,3:s makaus yli 2:nen merkataan pysähtymällä ja 4:s ohi. Kaadon nuuhkii ja poistuu. Voisi olla kaadosta kiinnostuneempi  Tulos VOI 1  41 p.

6.9.2009 Ruovesi – Saakelin roikale…

”…Ruoveden mejäkokeesta ei oikeastaan ole mitään kerrottavaa…muuta kun, että jos teillä ei ole erittäin kieroa ja kummallista huumorintajua, niin älkää hyvät ihmiset ainakaan hankkiko skottia. Vajaalla tai keskinkertaisella huumorintajulla te tulette ennen pitkää hulluksi sen kanssa. Tai älkää ainakaan kuvitelko tekevänne siitä mitään jäljestämisvaliota, niin kuin jotkut hölmöt haaveilevat. No joo…ehkä tähän täytyy kuitenkin jotakin kertoa.

Maasto oli tähänastisista koemaastoista ehdottomasti vaativin. Tiheää hakkuumaastoa, paljon kaadettuja puita, risuja ja ryteikköä ja tiheää puustoa. Ihan P…maasto. Minusta.

Moorea maasto ei haitannut tänään vähääkään. Päinvastoin…

En tiedä missä kohtaa viikkoa, se viime viikonlopun upea jälkiskotti oikein vaihtui. Se, joka meni rauhallisesti, keskittyneesti ja hyvin tarkasti jäljen päällä. Eikä tehnyt yhtään ylimääräisiä koukeroita. Nyt minulla oli ”käytössä” koira, joka oli kyllä kovin erikoinen. Ehkä Moore ajatteli, että leijukoon mamma vielä siinä viikon takaisessa ykköstuloksessa. Nyt on varaa vähän hurvitella…

Moorella oli jo lähdössä virtaa ihan liikaa (turbovaihde päällä) ja silmissäkin joku ihan kumma ”karhunkaatajan ilme”. Jo lähtö oli kerrassaan kamala. Moore tärisi, vonkui ja veti jäljelle. Yritin rauhoitella sitä alussa, ilman pienintäkään tulosta. Siitä eteenpäin tuijotin vaan silmät selällään sen menoa. Tiheätkään risukot eivät sen vauhtia hidastaneet. Päinvastoin. Hyvin ketterästi se työntyi mitä ryteikköisimmistä  ja kummallisimmista väleistä eteenpäin, määrätietoisesti ja lujaa. Hyppi ja loikki ja vaihtoi salamannopeasti suuntaa. Narunjatkon tehtävä on seurata koiraa. Niinhän minä teinkin. Silmät kiinni ja pää kyyryyn ja ryteikköön kylkimyyryä. Ei siinä mitään. On ihan ok lävistää pahojakin ryteiköitä kerran, mutta Moore kiepsahti  toisella puolella vielä ympäri ja veti narunjatkon taas uudelleen tuon samaisen ryteikön läpi. Ja useamman kerran. Kiroilin äänettömästi mielessäni ja tunsin tuomarin ja oppaan myötätuntoiset ja säälivät katseet selässäni. Sympaattinen tuomari antoi minulle viimein luvan irrottaa otteeni narusta. Sanoi vaan, ettei tuosta ryteiköstä ihminen pääse… Keräsin takuulla hyvät säälipisteet hurjalla suoriutumisella mielipuolisen skotin seuraajana. Sitten Moore raahasi mamman jyrkkää rinnettä ylös ja vei minut ihailemaan tuoretta hirven läjää. Häntä tärisi kiihtymyksestä ja silmissä oli tuo hullun kiilto. ”Katso tätä mamma, wau! ” Ei siinäkään vielä mitään. Sitten tultiin jyrkkää rinnettä alas. Toisella kädellä jarruttelin matkaa pitämällä mahdollisuuksien mukaan puista ja risuista kiinni, etten lennä mahalleni rinteeseen. Sekin vielä. Rinteen alla, (tuossa tais tulla eka hukka) Moore kipsahti ympäri ja taas lähdettiin kipuamaan rinnettä ylös ja tälläkin kertaa käytiin katsomassa tuoretta hirven paskaa. Nyt oltiin vaan eri kasalla. Sitten taas tultiin rinnettä alas ja lujaa. (siitäkin hukka). Tässäkin kohtaa mietin, että kyllä tämä tästä vielä ja Moore lähtikin tarkkaan jälkityöhön hetkeksi, kunnes äkkiä päättikin vielä vähän kurvailla. Taas mentiin rinnettä ylöspäin ja nyt jo kirosin mielessä Moorea aika tavalla. Hiki valui norona ja sain tehdä kaikkeni pysyäkseni pystyssä kaatuneiden puiden ja risujen seassa. Ja mitä tekee Moore? Se johdattaa minut pokkana kolmannen eri hirven paskan luo ja näyttää erittäin ylpeältä ja innostuneelta. ”Katso vielä tätä! Wau!” Tässä kohtaa mammalta loppui ihan tyystin huumorintaju. Nostin käden pystyyn ja pyysin armoa. Keskeytin tähän kokeen.

En oikeasti jaksanut metriäkään enää. Sen verran hyvin lähti mehut mammasta noissa nousuissa ja ryteiköissä kompastellessa. Melkein teki mieleni istua kannolle kirkumaan…”

Tuomarin koeselostus (Markku Sällylä)

Ripeästi jäljelle, vaikka alussa olikin vanhaa tiheää hakkuuta. Koira liikkuu nopeasti ja tarkasti jäljen päällä. Valitettavasti runsaat riistanjäljet alkavat kiinnostaa verijälkeä enemmän ja koira jouduttiin palauttamaan takaisin kaksi kertaa peräjälkeen ensimmäisellä osuudella. Samoin kävi kolmannen osuuden alussa, koira ajautuu jäljen sivuun ja ohjaaja keskeyttää kokeen. VOI-

Suuri KIITOS hienosta ja tapahtumarikkaasta mejäkaudesta kuuluu tuolle omalle, ihanalle mejäskotilleni Moorelle. Aina ihan meidän huumorintaju ei kohtaa tuolla metsässä, mutta parhaimillaan yhteistyö Mooren kanssa sujuu täydellisesti ja saan ihailla taitavan, pienen, mustan jäljestäjän tyylikästä menoa. On se vaan silloin niin hienoa ja liikuttavaa seurattavaa. KIITOS Moore!

Tästä on hyvä jatkaa taas ensi kautena.

Kiitos myös kasvattaja Veli-Pekka Kumpumäelle tästä upeasta persoonasta ja ainutlaatuisen hienosta koirasta.

Kaupunkilehti Vartti

Mainokset
1 kommentti

One thought on “Lehdessä

  1. Päivitysilmoitus: Moore 10-vuotta!! | Moore Monituinen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s